Hyvää ensimmäisen adventin iltaa!

Meillä jouluun laskeudutaan pikkuhiljaa ja kiireettömästi. Ensimmäisenä adventtina pihalle ilmestyy yhdet jouluvalot ja sisälle samoin. Väinö-tonttu pääsee keittiöön ja viime vuonna tekemästäni kirkosta taisi tulla sellainen joulukoriste, joka ensimmäisten joukossa löytää paikkansa. Perinteisiin on kuulunut hyasintti, mutta nyt kävi niin, että lauantaina kävin ruokaostoksilla pienessä marketissa ja siellä ei ollut ainuttakaan hyasinttia.
Tänä vuonna vähän tuunailin kirkkoa...katolle satoi lunta ja pari kuusta kirkoneteisen molemmille puolille värkkäilin. Lisäksi vaihdoin jo olemassa oleviin ruukkuihin rappujen sivuille uudet kasvit. Tuli vähän enemmän talven tuntua. Alkuperäinen kirkko löytyy täältä.
Uudistettu näyttää tältä.

Kuusia varten hankin pienet paristoilla toimivat ledit. Olisivat muuten toimineet hienosti, mutta paristokotelo ei mahtunut kuusikartion sisälle, enkä halunnut niitä näkyville, joten kuuset saavat olla ilman valoja.

Linnuille valmistelin joulua leipomalla muutaman kakun, murskattuja maapähkinöitä, auringonkukansiemeniä, kaurahiutaleita ja Sunnuntai munkinpaistorasvaa. Ans kattoo mitä tykkäävät!

Kun tätä kirjoittelen, marraskuuta on jäljellä muutama tunti ja kuten alemmasta kuvasta näkyy niin auringonkukat ovat itäneet ja työntävät uutta kasvua. Muutenkin on todella vihreää. Kaunista näinkin, mutta pieni valkoinen kerros lunta olisi tervetullut, mutta ainakaan alkavalla viikolla ei taida olla luvassa.

Hyvää ja tunnelmallista joulun odotusta kaikille!

Kortti 9-vuotiaalle Lillille

Kummityttömme nuorempi tytär Lilli täyttää tänään 9 vuotta. Hän ei tykkää prinsessoista eikä hempeistä jutuista, joten tein vähän rouheamman kortin hänelle.

Tein kortin ohuelle canvas-pohjalle ja käytin metallista mixed mediaa. Tykkään tästä tekniikasta, toivottavasti Lillikin tykkää kortista.

Sytykeruusuja

Sytykeruusuja pitää silloin tällöin värkkäillä satsi. Niitä on kiva viedä kun kyläillään sellaisten ystävien luona, joilla on tulipesiä ja tykkään myös itsellä pitää niitä hellan lähettyvillä nätisti esillä ja siitä sitten käyttää sytykkeinä.
Kertyneissä munakennoissa oli monen värisiä ja joissakin oli tekstiäkin. Kennojen päälle liimattuja etikettejä en kaikkia saanut sovinnolla irti, joten jätin siihen. Ruusut olivat jo tässä vaiheessa aika kirjavia, mutta en antanut sen häiritä.

Kynttiläjämiä oli oransseja, viininpunaisia, vaaleanharmaita ja tummanharmaita. Laitoin ensin oranssit ja kastoin osan ruusuista, mutta jouduin lisäämään viininpunaisetkin. Toiseen kastelukertaan laitoin myös harmaat joukkoon ja väri näytti kattilasssa melko tummalta. Lopputulos oli vähintäänkin mielenkiintoisen kirjava, mutta mielestäni ihan kiva. Turha yrittää tätä väritystä toistamiseen. Kuivuneiden pinnalle sipaisin sormella vähän kimalleliimaa jämäpurkista.

Seuraavaksi pitää ostaa munia, joiden kennot ovat mahdollisimman vaaleita ja niihin käytän valkoisten kynttilöiden jämät. Näiden ruusujen kasaaminen on rentouttavaa puuhaa, johon ei tarvitse keskittyä ja ajatukset saavat liihotella vaikka missä ja steariiniin kastamisen vaihe käy nopeasti.
Ohje on vaikkapa täällä.

Kuvia...

Pienen pieni lumikerros saatiin maahan viime viikon perjantain ja lauantain välisenä yönä. Nyt siitä ei ole enää kuin muisto jäljellä, plusasteille kohonnut lämpötila ja tihkusade pitivät siitä huolen.
Päivät ovat olleet varsin puuhakkaita ja osin kiireisiäkin, mutta antoisia ja hyvää mieltä ja iloa ovat olleet täynnä. Askartelun tiimoilla on ollut viikon aikana kaksikin ihanaa tapahtumaa, toinen ihan omalla verstaalla pienessä, mutta sitäkin hauskemmassa porukassa ja toinen sunnuntaina Rauman Askartelijoiden pikkujoulujen merkeissä, jossa sielläkin askarreltiin ahkerasti ja siinä lomassa nautittiin nyyttikestimeiningillä hoidetusta jouluherkkutarjoilusta. On niin voimauttavaa viettää päivä sellaisten ihmisten kanssa, jotka harrastavat samoja asioita ja ovat samalla aaltopituudella.
Valokuvauksen suhteen ei uutta ja ihmeellistä, mutta vanhat vakiot, orava ja otturi-Vili pelastavat aina tilanteen.

Ei määrässä hurraamista ollut, mutta lunta kuitenkin...

Oravakin oli jotenkin hämmentyneen oloinen.

Vili tutustui uudehkoon sohvatyynyyn kokeilemalla tassullaan ison kisun kuonoa

Ja päätti sitten ottaa parin tunnin päikkärit siinä vieressä

Aurinko on ollut pitkään pilvien takana, eilen antoi hieman näyttöä olemassaolostaan

Vuosi sitten tein kirkon ja nyt se sai vähän uutta ilmettä, mutta on vielä vaiheessa  ja valaistusta lähden huomenna hankkimaan. Katsellaan sitten miltä näyttää.

Oikein hyvää marraskuun viimeistä viikkoa kaikille lukijoilleni!

Kortti kastetilaisuuteen

Tilaustyönä tein tällaisen kastekortin. Kuoren tein vaaleanpunaisesta kuultopaperista, koska sen ei tarvitse kestää Itellan kuljetusta vaan toimitetaan perille tilaajan toimesta. Juhlan päähenkilö on ihan itse kuvassa ja tänään hän saa nimen.

Mixed Mediaa vanhaan kirjaan

Siivoillessani verstastani löysin jo unohtuneen vanhan kirjan. Jostain syystä n.25 vuotta sitten pelastin sen joutumasta roskiin eräästä  sukulaisen perikunnan vanhasta asumuksesta. Kirja oli hyvin risainen eikä minulla ollut mitään ihmeempiä suunnitelmia sen varalle, kunhan korjasin talteen. Kirjan etulehti puuttuu ja jos selkämyksessä on ollut tekstiä niin ei ole enää. Kirjallani ei siis ole nimeä. Siinä on virsiä, rukouksia, kymmenen käskyä ja uskonnollisia ohjeita. Etukannen sisäpuolella on kirjoitettuna teksti: Muisti Suomalaisesta merimieskirkosta Pastor Enkvistiltä Londossa A. Kolkka Wuona 1901. Tämän alapuolella on varmaan joskus myöhemmin kirjoitettuna nimi, josta saa vain etunimestä selvää ja se on Aina.
Kirja oli aikamoinen irtolehtipainos ja selkämyksestä kaikki irti. Liimailin osia yhteen ja mietin,että olenko nyt raiskaamassa jotain vanhaa ja arvokasta, joka pitäisi jättää rauhaan. Pitkän harkinnan jälkeen päätin jättää oman sormenjälkeni kirjaan ja voi olla ettei se nyt mene niin helposti roskiin tulevaisuudessa. Ainakin nyt se sai paikan olkkarin pikkupöydällä kun muuten varmaankin olisi siellä verstaan kaapin perällä. Jos kirjalla rahallista arvoa oli, niin se on nyt mennyttä, mutta minulle siinä olikin vain tunnearvoa lähinnä sen löytöpaikasta (isoisäni, jota en ole edes koskaan nähnyt, syntymäkoti) johtuen. Nimet kirjan kannessa eivät kerro mitään.
Mutta siis tällainen siitä sitten muutaman tunnin värkkäämisen jälkeen tuli.