Kerran kesällä Korsossa

Tänä kesänä on todistetusti paistanut aurinko. Ainakin kerran. Se oli perjantai, kun poika nappasi kainaloonsa cruiserin, äiti veti jalkaansa shortsit ja vauva nukahti juuri sopivaan aikaan vaunuihinsa. Shortisen taskuun kaksi euroa. Se oli pojan viikkoraha. Sai 50 senttiä enemmän kuin normaalisti, koska oli aamulla vienyt koiran reippaasti kunnon lenkille.


Niinpä lasketeltiin meidän pikkukylältä puoli kilometriä alamäkeä Korsoon. Oli lämmin ja verkkatakki päällä oli liikaa. Satuttiin paikalle, kun Ankkalammen alikululle maalattiin uutta taidetta. Juuri sellaista, mitä Korso kaipaa. Valittiin videovuokraamon loputtomista karkkivalikoimista ne parhaat. Jatkettiin matkaa kirkkopuistoon ja maattiin kirkkaanvihreällä nurmella. Siinä sitä mietittiin, että Korso on oikeastaan aika kiva paikka asua. Jos vähän ummistaa silmiään ja keskittyy kovasti, niin voi nähdä paljon kaunista. Sitä paitsi tarpeeksi monta vuotta kun asuu yhdessä paikassa, rumuus oikeastaan katoaa. Se suodattuu ihan automaattisesti. Minulla niitä vuosia on monta, takana ja luultavasti myös edessä. Mihinkä sitä kotoaan (Korsosta) muuttaisi.




P.S. Oho. Meidän pienen kultatukan takku alkaa lähennellä jo aika levottomia pituuksia.




Ilona

Rain

Koko päivän on satanut. Hyvä päivä pohtia ystävän kanssa hänen tulevaa elämäänsä. Rohkean päätöksen jälkeistä elämää. Syödä sydämen muotoinen Arnoldsin donitsi. Käydä asuntonäytössä toteamassa, että yksi haaveiden kodeista ei ollutkaan haaveilun arvoinen. Kävellä pitkä lenkki pipo päässä ja olla välittämättä siitä, että sade kastelee kasvot. Sulkea kaikki muut pois omasta hetkestä, vaikka ovatkin siinä ihan vieressä. Kuunnella musiikkia ja antaa sen viedä ajatuksiin, ehkä liiankin syvälle. Vähän synkistellä. Olla hiljaa.



Hetki sinulle. Pistä ehkä silmät kiinni.

Ilona

Puoli

Kovassa yskässä on yksi hyvä puoli. Sitä tulee aikaansaavammaksi ihmiseksi. Vuorokauteen kun ilmestyy yllättäen noin 3-4 tuntia enemmän hereilläoloaikaa. Eilen onnistuin painamaan pääni tyynyyn niin, että yskä rauhoittui, vasta puoli kahdelta yöllä.


Mitä sitä muutakaan ihminen alkuyön tunteina tekisi, kuin karsisi tavaraa ja järjestelisi paikkoja. Aamulla huomasin, että olohuone oli jaettu kahteen puoleen. Toisella puolella oli valkoisia tavaroita ja asioita ja toisella puolella vain mustia. Oho.


Kettuterrieri Rossu ei oikein tiennyt kummalle puolelle värinsä puolesta asettuisi, joten parkkeerasi puoliväliin mustavalkoiselle matolle.


Tänään ystäväni soitti minulle ja ihmetteli missä olen niin aikaisin. Kotonahan minä olin, mutta mistä ihmettely? No kun ääneni kaikui. -Hohoo. Karsin vähän tavaraa. 




P.S. Toinen puoli myöhemmin. Se musta.




Ilona

Se, mikä ei tapa

Kuinka paljon jaksaa vielä sen jälkeen, kun luulee voimien loppuvan?


Ihminen on aikamoisen sitkeä. Tehty kestäväksi. Oli kysymys sitten ihmissuhteista, terveydestä, työasioista tai arjessa jaksamisesta, tapahtuu väsymisen jälkeen vielä paljon.


Meillä oli kerran hoitovauva, joka itki. Vauva itki ja itki. Itku alkoi usein kuudelta illalla ja usein taputtelin ja hyssyttelin itkevää vauvaa vielä kahdelta yöllä. Muistan, kuinka käsieni lihakset olivat turtana heijaamisesta ja taputtelusta. Eivät meinanneet enää toimia, jaksaa. Muistan, kuinka nukkumaan päästyä herääminen oli uskomattoman raskasta. Vauvan maitojen sekoittelu keskellä yötä ja syöttäminen silmien painuessa kiinni tuntuivat ylitsepääsemättömiltä. Muistan, kuinka päiväuniaikaan nukkumaanmeno pelotti, koska vauva heräisi juuri, kun minä nukahtaisin. Muistan, kuinka iltaisin laitoin vauvan auton turvakaukaloon ja heijasin turvakaukaloa kahvakuulailun elein. Heilutin niin kauan, kuin jaksoin, jotta vauva olisi edes hetken itkemättä. Muistan, kuinka tuntui, että voimat loppuvat. Muistan, kuinka joka yö luulin, etten jaksa enää. Joka yö mietin kuitenkin, että kyllä sen kohta täytyy loppua, kyllä täytyy kohta helpottaa. Menetinkö jossain vaiheessa toivoni, en.


Meni syksy, talvi ja kevät. Ja kyllähän se lopulta helpotti, vauva lopetti itkemisen. Olin selvinnyt! Olin kokemusta rikkaampi ja entistä vahvempi. Kun vauvan sijoitus loppui, tarvitsivat väsynyt keho ja mieli kuukauden päivät lepoa ja toipumista. Ennen kuin ne olivat taas valmiita kohti uusia haasteita ja uusia töitä.


Kyseinen vauva oli ihan ensimmäinen hoitovauvamme. Tuon sijoituksen jälkeen on tapahtunut jotain käsittämättömän ihmeellistä. Jotain ihan kuin suunniteltua. Sitä varten suunniteltua, että jaksaisin vuodesta toiseen antaa parhaani. Ensimmäisen haastavan ja itkuisen vauvan jälkeen tuli nimittäin helppo ja mielettömän sopeutuvainen vauva. Helpon vauvan jälkeen tuli työläämpi vauva, joka vaati voimia ja jaksamista. Työläämmän vauvan jälkeen tuli taas kuin tilauksesta tyytyväinen ja helppo vauva. Tyytyväisen jälkeen tuli työläs ja superitkuinen vauva. Ja superitkuisen jälkeen tuli taas helppo ja supersuloinen supernukkuja.


Ja tässä sitä ollaan. Elossa ja jaksavana.





Ilona

Just joo

Minulle on hiipimässä kuume. Se v-kirjaimella alkava. Tiedättekö, kun kirpputorilla alkaa hypistellä niitä kirkkaanvalkoisia vaatteita koossa 50cm?


Saan päivin ja öin hoitaa vauvaa. Hoivata ja helliä. Antaa niin paljon rakkautta hänelle kuin ikinä vain voin. Sitten iskee selittämätön ilmiö. Hoivata lisää. Enemmän. Montaa kerralla.

Ruusunpunaisissa haaveissani työntelen toista vauvaa vaunuissa, kun toinen kiikkuu samalla tyytyväisenä kantorepussa. Ulkona paistaa aurinko ja elämä soljuu rauhallisesti eteen päin. Kotona valmistan itselleni lounaaksi salaatin samalla, kun katselen vauvojen keskinäistä jokeltelua olohuoneen lattialla. Välillä syötän molempia yhtäaikaa sylissä pitäen. Illalla laitan vauvat nukkumaan, istahdan sohvalle ja pohdin kuinka ihana päivä taas on takana.


HERÄTTÄKÄÄ MUT!


Kun aloitin miehelle - Mulla on vauvakuume. Mies totesi, että hän on viisi vuotta puhunut toisen lapsen hankkimisesta ja nytkö se pitäisi sitten heti saada, kun rouvalle iskee kuume. - Ei, ei. Ei sellainen kuume! Ei omaa vauvaa. Vaan hoitovauvakuume! Mies totesi, että ja sitten sä oot kohta ihan rikki. Mutta kyllä hänelle sopii. Poika sanoi, että tilataan vaan toinen vauva, mutta mistä niitä oikeastaan tilataan?


HERÄTTÄKÄÄ MUT!





Ilona